Pelaajat astuvat PJ:n avuksi

Olipas kesällä kiireitä. Noh, koitamme kiriä tämän blogin ajan tasalle. Taidankin pyytää pelaajia auttamaan minua tässä projektissa. Kyllä me nimittäin olemme pelailleet, vaikka tällä blogilla ei ole elämään lähiaikoina ollutkaan. Hahmot ovat menneet naimisiin, eronneet, käyneet Praxissa ja Vaantarissa, sekä auttaneet lähiaikoina eräitä tiettyjä parantajia.

Pohdiskelua sääntöjen käytöstä

Viime pelikerta piti lopettaa hiukka kiireessä, mutta soolot menivät silti ihan hauskasti.

Jo pidemmän aikaa olen miettinyt house-rulejen väsäämistä. Pelaajilta on tullut palautetta ja itsekkin olen miettinyt asiaa. Ajattelin asian kuitenkin niin, että ennenkuin mitään muutoksia teen, kokeillaan miten ns. vanilla-HQ toimii. Noh, nyt sitä on testailtu jo puoli vuotta. Hyvinhän tuo toimii, mutta aina voi kehittyä. Mietiskelin Everwayssä ensimmäiseksi esiintynyttä Draama/Karma/Fortune -jakoa ja pohdin muutenkin sitä, minkälaiset ratkaisut tukisivat kampanjaani. Päätin kartoittaa pelaajien mieltymyksiä netistä löytämäni kyselyn avulla. Kysely pohjautuu Ron Edwarsin GNS teoriaan. En täysin allekirjoita sitä, mutta vaikka teorian pohja ei olekkaan aivan kunnossa, niin ajattelin saavani kyselystä osviittaa.

Tulokset siis.

Gamist
Yhteensä: 54, Suurin: 17, Pienin: 7, Keskiarvo: 10,8, keskimääräinen poikkeama: 3,36
Narrativist
Yhteensä: 99, Suurin: 23, Pienin: 13, Keskiarvo: 19,8, keskimääräinen poikkeama: 3,04
Simulationist
Yhteensä: 73, Suurin: 22, Pienin: 6, Keskiarvo: 14,6, keskimääräinen poikkeama: 3,92
Drama
Yhteensä: 59, Suurin: 15, Pienin: 9, Keskiarvo: 11,8, keskimääräinen poikkeama: 2,24
Fortune
Yhteensä: 59, Suurin: 14, Pienin: 8, Keskiarvo: 11,8, keskimääräinen poikkeama: 1,84
Karma
Yhteensä: 61, Suurin: 16, Pienin: 4, Keskiarvo: 12,2, keskimääräinen poikkeama: 4,16

Mielestäni saadut tulokset tukevat kampanjan tämänhetkistä suuntaa.

Vanilla-HQ on korkean fortunen systeemi. Olisin alunperin ajatellut kasvattaa karman (taitoerojen) ja draaman merkitystä enemmänkin, mutta tulokset eivät kannusta siihen.

Uudet seikkailut

Tulen Vuodenajan Illuusion viikko ja rapiat menivät ainakin Gownarilla sangen erikoisten touhujen merkeissä. Uskon, että onnistuin luomaan Kaikkivoipain Lohikäärmeiden Palvelijain herätyskokouksesta lähteille uskollisen kuvan. Tästä kiitos Kalikoksen puheenjohtajalle Ratilaisen Juhalle. ;)

Ei muuta, kuin huomiseksi valmistelemaan Tippuraunioiden koitoksia. Saapa nähdä miten tiukasti Humaktille omistautunut Turak ja Wahan pyhää tietä seuraava Kareel pärjäävät yhdessä. Praxilaisten elämä eroaa todella paljon sartarilaisten arjesta, vaikka vanhan kunnon Gloranthan Kulttien mukaan Wahan johtama Praxin paentheoni onkin Orlanthin paentheonin suurimpia liittolaisia, sillä se on suurinpiirtein ainoa paentheoni, joka ei Orlanthin paentheonia vihaa. =)

PS. Terra Incognitan tekstit tuottavat minulle yhä päänvaivaa. Niiden rutistaminen valmiiksi määräaikaan tulee olemaan haaste, vaikka minulla on muka ollut vaikka kuinka ja paljon aikaa taistella sen kanssa.

Kirjoittaminen takkuilee, pelailu jatkuu

Kampanjan pelailu on jatkunut, vaikka huomasin sen ylöskirjoittamisen aivan ylivoimaiseksi tehtäväksi. Haluaisin kuitenkin jatkaa tämän sivun ylläpitämistä jossain muodossa, joten tästä lähtien aion kirjoitella tänne kampanjaa koskevia ajatuksia ja muita huomioita ihan vaan omien ajatuksieni selkiyttämiseksi.

Sankarien matka on jo edistynyt vuoden 1620 Tulen vuodenaikaan ja viime pelikerralla Turak meni naimisiin Alheiran kanssa. Hienoa. Minulla on parille seuraavalle pelikerralle mielenkiintoisia suunnitelmia. Lähiaikojen foorumikeskustelut ja Humiksen kanssa jorinointi saivat minut miettimään uusia juonia. Seuraavat pelikerrat ovatkin sitten sooloilua Turakin ja ryhmämme uusien praxilaisvahvistusten lähtiessä tutkimaan Tippuraunioita mahdollisesti siinä toivossa, että siellä asuva noita loisi Kareelin seuraajille uudet biisonit magian avulla ja Gownarin syventyessä Kaikkivoipain Lohikäärmeiden Palvelijain rituaaleihin Luiden Laaksossa. Kumpikin pelikerta tulee eittämättä olemaan mielenkiintoinen. Parivaljakko Ostlan ja Jistin taas ovat jättäneet peliporukkamme väliaikaisesti, koska työt vievät Mikon pohjoiseen. Ostlanin elämään tämä heijastuu siten, että tämä lähteen etsimään sovitusta ja parannusta sankarimatkalla saamaansa sielunhaavaan, joka vei hänen metsästystaitonsa.

Lähiaikoina olemme pohtineet pariakin asiaa HeroQuestin säännöistä peliporukkamme kesken. Ostlanin pelaajan Mikon kanssa väänsimme ampuma-aseista. Huomasin, että asiaa piti vielä pohtia lisää ja sain muilta kalikoslaisilta loistavia vinkkejä. Itsekseni olen enemmänkin pohdiskellut sitten luonteenpiirteiden käyttöä HQ:ssa muiden käsitellessä mm. munchkinointia.

Vingkot opettaa darahappalaiset tavoille

Maan vuodenaika, liikkeen viikko, jumalpäivä, 1619

Valmistelut oli tehty, myytit oli moneen kertaan kerrottu, parhaat uhrilahjat oli tuotu paikalle. Suuri osa klaanista kerääntyi harjun laelle suorittamaan riittiä, jossa Vingkot opettaa darahappalaiset tavoille. Gownarin oli määrä matkata jumalulottuvuuteen Vingkotin roolissa. Mukaansa hän ottaisi uskollisen asetaaninsa Hu:n, sekä metsästäjänsä ja polunlöytäjänsä Murnin ja Alusarin. Alusarin osassa oli oleva Gownarin sukulaismies Yendaran. Riitin huippukohdassa harjun laella alkoi tuulla oikein kunnolla. Gownar, Turak, Ostlan ja Yendaran kohosivat tuulen voimasta korkealle ilmaan. He alkoivat lentää viilettää kohti Kero Fin -vuorta. Matkalla he näkivät ihmeellisiä näkyjä ja sanoinkuvaamatonta kauneutta.

Vihdoin he saapuivat Vingkotin tilalle. Siinä missä oli aikaisemmin ollut Gownar, oli nyt Vingkot. Hän oli palaamassa metsältä ja hänellä oli mukanaan asetaaninsa Hu, metsästäjänsä Murni ja polunlöytäjänsä Alusar. Mukanaan he raahasivat maanjäristelijän raatoa. Se oli hyvä saalis. Kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin. Vingkotin vaimo juoksi miestään vastaan ja kertoi hälle itkuisena kauheista uutisista. Tuliheimo oli käynyt ryöstöretkellä Myrskyheimon pohjoisilla mailla. He olivat tehneet katalia murhia ja ryöstelleet rajan lähellä sijaitsevia tiloja. Tästähän Vingkot suutahti. Hän otti parhaat taaninsa mukaan ja suuntasi kostoretkelle.

Alusar vei taitavana polunlöytäjänä seurueen Tuliheimon rajalle. Siellä he kohtasivat Tähtisotilaat. Vingkot meinasi antaa tähtisotilaille turpaan, mutta Murni puhui hänelle järkeä. Tähtisotilaat päästivät heidät hölmistyneinä rajan taakse. Tuliheimon mailla seurua näki kuinka Tuliheimon normaali kansa kärsi herrojensa ikeen alla. Vihdoin he saapuivat Kultaisen Kaupungin porteille. Niitä vartijoivat miehet loukkasivat Vingkotin ylpeyttä ja siitä tilanteesta kehkeytyi tappelu. Onneksi Vingkotilla oli roisi asetaaninsa mukanaan, sillä tämä leikkasi heidän nokilleen hyppivät vahdit maahan.

Vihdoin Vingkot pääsi perille Tyrannin palatsiin. Tyranni istui siellä valtaistuimellaan ja Vingkot haastoi tämän kisaamaan siitä, kumman heimo oli paras. Tyranni suostui, mutta sankarit ihmettelivät kuka oli tämä Tyrannin takana neuvoja antamassa seisova Punainen Nainen? Sankarit tiesivät, että Tyranni oli tunnettu uhkapeluri, mutta ensimmäistä haastetta he eivät olisi osanneet odottaa. Tyranni haastoi sankarit kilpikähmään! Myrskyheimo selvisi haasteesta vaivatta, tosin haastetta seuraavat tuliheimolaiset mylvivät närkästyneinä, sillä Myrskyheimon taktiikat olivat heidän mielestään hyvin epäurheilijamaisia. Murni kävi vastustajiensa kimppuun halvaannuttavalla puremallaan, Vingkot kutsui tuulet apuunsa ja muutenkin heidän taktiikkansa olivat katsojain mielestä halpamaisia. Kuitenkin he toimivat sääntöjen puitteissa, joten Tyrannin oli tunnustettava tappionsa.

Seuraavaksi Vingkot haastoi Tyrannin maastoratsastuskilpailuun Alusarin neuvosta. Palatsin takana oli erittäin vaikeaa maastoa ja siellä kisa järjestettiin. Hu ratsasti Myrskyheimon puolesta ja häntä vastaan kävi Tuliheimon lähetti, joka sipsutteli hevosensa kanssa lähtölinjalle. Yinkinin pojat olivat jo valmiiksi käyneet tutkimassa maastoa ja he tiesivät parhaan reitin maaston läpi. Kisa oli tiukka, mutta Hu vei voiton.

Lopuksi Tyranni haastoi Vingkotim magiassa ja näytti hänelle mahtavan olemisen magiansa. Vingkotin seurue tunsi henkensä salpautuvan ja Tyranni tuntui olevan koko maailman keskipiste. Tähän Vingkot vastasi kuitenkin omalla Tulemisen magiallaan ja vapautti itsensä ja ystävänsä Tyrannin vallasta. Näin hän todisti, että pelkällä olemisella ilman hyvettö ei ollut enää paikkaa maailmassa. Tyranni tunnusti tappionsa, mutta käski kuitenkin lopuksi Vingkotia painumaan pois mailtaan ja sanoi samalla, että vastaisuudessa hän voisi kutsua heitä darahappalaisiksi. Tästäkös Vingkot suuttui.

Seurue taisteli tiensä ulos palatsista sotasaaliinsa kanssa. Matkalla he kohtasivat Porttivahdit, mutta nämä juoksivat karkuun. Rajalla he näkivät edelleet tähtisotilaat vartiossa. Pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen Alusar löysi tien heidän ohitseen, joten he luikkivat takaisin kotiin.

Vingkot ja kumppanit otettiin kotona vastaan heidän kunniakseen järjestetyillä kesteillä. Vingkot jakoi sotasaalistaan heimolleen. Hän palkitsi Alusarin kultaisella kaulaketjulla ja antoi Vakaan Keihään oman klaaninsa perintökalleudeksi. Kestit kestivät pitkään yöhön ja herätessään sankarit huomasivat olevansa takaisin Korkiatilan läheisillä harjuilla. Ympärillään he näkivät ihmisiä, jotka he tunnistivat edellisillan kesteiltä. Kaikki he muistivat mitä oli tapahtunut.

Näin Vingkot opetti darahappalaiset tavoille!

Karjavarkaissa

Tulen vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, jääpäivä, 1619

Vaikka keli oli hyvä ja Ostlaninkin kelpasi köllötellä auringonpaisteessa, niin kaikki eivät olleet tyytyväisiä. Ragnar, eräs asetaani oli nimittäin ehtinyt käydä Turakin kosiskekumatkan aikana Rindebargien laitumilla kylässä. Rindebargit olivat osoittautuneet tietämättään äärimmäisen anteliaaksi ja Ragnar seuraajineen oli kerännyt joitain heitteille jätettyjä mullikoita mukaansa, jotta nämä pääsisivät paremmille laitumille. He järkeilivät, ettei heidän kannattaisi suunnitella retkeä Rindebargien maille, sillä vaikka nämä olivatkin lähettäneet miehiään etelän sotiin lunareita auttamaan, niin he olisivat silti varuillaan, koska Vaeltavan Ketun klaanista oli jo kerran käyty heidän maillaan tänä vuonna. Toisaalta heitä olisi kovasti haluttanut hyökätä pohjoisessa asuvien uudisasukkaiden tai jopa näiden päällikkönsä kimppuun, mutta Ostlan järkeili, että se olisi kovin riskialtista puuhaa ja muutkin vakuuttuivat hänen puheistaan. Niinpä Cyrlingit jäivät jäljelle.

Ystävykset alkoivat kyselemään kyliltä, että olisiko sielä ketään kiinnostuneita karjavarkahille lähtemään. Kovin suurta porukkaa ystävykset eivät saaneet kokoon. Ostlanilla oli kissansa ja Turak sai taivuteltua mukaansa yhden hänen mökissän asuvista naimattomista miehistä, Wurh nimisen paimenen. Tällä porukalla sankarit lähtivät kysymään päällikön siunausta retkelleen. Gownarin sanat vakuuttivat päällikön ja niinpä Gownar alkoikin valmistella "Finovanin Vyöttäminen"-seremoniaa. Päällikkö tuki riittiä antamalla edellisellä karjanhakureissulla saadun mustan härän uhrattavaksi. Seremonia ei mennyt ihan käsille, mutta jumalat tuntuivat vain tarkkailevan seuruetta sen sijaan, että olisivat siunanneet nämä.

Koska sankarit tunsivat jumalten katseen olevan heidän päällään, he lähtivät nopsasti matkaan. Matka ei ollut ongelmallinen ja pian he saapuivat Cyrlingien laitumille. Heidän piti pitää kiirettä, sillä oli vain ajan kysymys milloin heidät huomattaisiin. Sankarimme säntäsivät elikoiden keskelle ja koittivat saada mahdollisimman paljon lehmiä kiinni jättäen lampaat kokonaan huomiotta. Heidän karjankäsittelytaitonsa olivat kuitenkin jokseenkin vailliset ja heidän ryntäyksensä lauman sekaan sai sen lähinnä hajaantumaan neljän tuulen suuntaan. Pari mullikkaa he saivat kuitenkin kiinni ja he lähtivät näiden kanssa nopsasti karkuun sillä Cyrling-paimenet olivat jo heidän kannoillaan. Turak ei juossut pitkään, vaan kääntyi kohtaamaan vainoajansa. Hän kutsui Humaktin luokseen ja sinä hän seisoi jäätävänä ja pelottavana, kuin Kuolema itse. Harmi vain, että takaa-ajajat olivat niin kaukana, etteivät tästä säikähtäneet. Sen sijaan yksi kiinniotetuista mullkoista pelästyi niin pahanpäiväisesti, että juoksi vauhkona karkuun.

Ostlanin johdatuksella toverukset saapuivat nopeasti klaanin rajalle. Heillä ei ollut kaksista saalista ja siksi he ilahtuivatkin, kun illan hämärtyessä he huomasivat klaanien rajamailla kulkevalla tiellä omituisen kulkueen. Jättiläismäisen koppakuoriaiset kuljettivat rahtia etelään. Se oli peikkojen karavaani! Ostlan jatkoi matkaa, selväjärkinen miekkonen kun oli, mutta Turak ja Gownar kävivät karavaanin kimppuun. Peikot kutsuivat yön magiansa ja sen turvin he olivat voittamaton vastus kaksikolle. Kaverukset pääsivät juuri ja juuri karkuun heitä vastaanasettuneita yöpeikkovartijoita.

Vastaanotto kotona oli vaisu.

Myöhemmin samalla viikolla Lunarin Armeijan osasto kävi pikavisiitillä klaanin mailla. Turak tunnisti, että nämä sotilaat kuuluivat kuuluisaan Berylli falangiin. Heidän johtajansa vaati 10 lehmää ja vankkurillisen viljaa ylimääräisinä veroina. Oli sanomattakin selvää, etteivät rajoja partijoineet kumppanukset pahemmin välittäneet tästä. He kunnioittivat kuitenkin Roharlontin päätöstä suostua vaatimuksiin, vaikka vannoivatkin kostoa. Ostlan oli onneksi niin pelimies, että sai Yinkinin hälle suomin lahjoin osan varastetusta takaisin. Yinkinin halvaannuttavan pureman mahtia älköön kukaan aliarvioiko!

Gownar hautoi mielessään synkkiä ajatuksia ja hänestä tuntui, että nyt olisi aika korjata nämä vääryydet ja astua sankarin polulle. Hän oli aiemminkin kulkenut sankarin polkua, mutta tuo matka oli epäonnistunut ja Gownar oli menettänyt hyvän ystävänsä Helvetissä. Gownar kulki ympäri klaanin maita kuunnelle viisaiden miehien kertomuksia menneiden aikojen sankariteoista. Hän halusi näyttää noille darahappalaisille äpäröille, muttei tiennyt miten tehdä se. Gownar muisti Orlanthin ja Yelmin kilvat. Siitä hänen mielensä juolahtikin myytti, missä Vingkot opetti darahappalaiset tavoille. Hän etsi käsiinsä Salama-Lartemaalin ja tämä kertoi Gownarille myytin kokonaisuudessaan. Salama-Lartemaali innostui itsekkin tästä ja vannoi, että auttaisi Gownaria pyrkimyksessään sankarin polulle miten taisi.

Arka -Gilin arvoitus

Tulen vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, tulipäivä, 1619

Roharlont Vinonokka oli passittanut viimekerralla sankarukset saattamaan Arka-Gil -nimisen veijarin ulos klaanin mailta. He joutuivat sitomaan Gilin hänen hevosensa selkään ja silti Gil parkui koko matkan. Hän selitteli, että lunarit olivat langettaneet kirouksen hänen peräänsä ja sanoi, että se löytäisi hänet ellei hän pysyisi turavassa. Hän jopa uhkasi, että hänen huono onnensa siirtyisi kaveruksien ja heidän klaaninsa niskoille mikäli hän kuolisi. Kaikesta huolimatta seurue jatkoi tehtäväänsä.

Päästyään klaanin itärajalla kulkevalle tielle Gil alkoi näyttää hankalalta. Hänen huulensa pullistuivat ja hänen naamansa meni ihan punaiseksi.

Sitten Arka-Gil räjähti!

Sankarimme menettivät tajuntansa.

Herättyään he huomasivat hevosen makaavan pökertyneenä. Ei voinut sanoa, etteikö Arka-Gilistä olisi jäänyt jälkeäkään. Päin vastoin. Veri, sisälmykset ja kaikki muukin mitä miehestä oli jäljellä oli levahtanut monen metrin alueelle raivoisana suihkuna. Sankarimme päivittelivät tapahtunutta, mutta toisaalta veijarista oli päästy eroon ilman suurempia vahinkoja, joten hyvä niin.

Ostlan pani merkille, että Jistiniä, Ostlanin varjokissaa, ei näkynyt lähistöllä. Hän oli huolissaan. Ninpä hän tutkiskeli lähimetsän jälkiä. Niitä ei yksinkertaisesti ollut. Mihin Jistin olisi voinut kadota!?! Hieman käytännön asioita hoidettuaan sankarimme lähtivät etsimään Jistiniä. Ostlan löysin sai heikon vainun Jistinistä ja he lähtivät seuraamaan jälkeä. Jonkin aikaa pohjoiseen matkattuaan Ostlan löysi jäljet. Jistin ei ollut yksin. Sitä seurasivat ihmisen jäljet jäljet. Ostlan haistoi kuitenkin ihmisen lisäksi koiran. Jistiniä ajatettiin takaa!

Matkalla seurue ohitti joukon Cyrlingejä, jotka tarkkailivat heitä rajan takaa, mutta he jättivät nämä nopeasti taakseen. Jäljet johtivat pohjoiseen - Maboderin heimon vanhoille maille. Maboderin heimo oli tuhoutunut, koska Telmori-susimiesten heimo oli iskenyt heidän kimppuunsa kostoksi heidän tekemistään vääryyksistä. Nykyään Maboderin vanhat maat kuuluivat lunarilaisille uudisasukkaille, jotka olivat asettuneet asumaan Jarolarin Linnan läheisyyteen. Lunarit olivat ajaneet Telmorit pois vanhojen liittolaistensa mailta kostoksi näiden tekosista.

Ankaran taka-ajon jälkeen Ostlan kadotti taas jäljet. Seurue oli jo kaukana klaanin omilta mailta, mutta asialle ei voinut mitään. He saapuivat pienelle rotkolle, jonka vanha puro oli koivertanut maahan. Rotkon pohjalla makasi mies joka kutsui matkalaisia avukseen. Gownar riensi suoraa päätä avuksi. Mies sanoi, että hänen nilkkansa oli mennyt nyrin hänen pudottuaan, eikä hän pääsisi kiipeämään ylös omin voimin. Gownar tarjosi iloiten apuaan, että voisi auttaa toveria hädässä. Hän kuitenkin kavahti kauemmas, kun muukalainen kiitti häntä Sedenyan nimeen! Mies esittäytyi Buthur Koirannokaksi ja totta tosiaan hänellä kuono ruma, kuin jollain pahaisella rakilla. Ostlan tiukkasi hältä mitä oli tapahtunut ja mies selitti, että oli ollut metsällä ja saalistaan ajaessa oli tippunut tähän rotkoon. Kävi ilmi, että hän oli ajanut takaa Jistiniä ja sorja varjokissa oli selvinnyt sellaisesta hypystä, johon metsästäjä ei pystynyt.

Turak punnitsi tilannetta mielessään. Hän muisti vanhoilta palkkasoturiajoiltaan, että Buthur oli kuuluisa Imperiumin Armeijan palkollinen. Hän muisti, että Buthur kutsuttiin paikalle, kun joku kapinallinen oli päässyt muita pakoon ja suunnitteli taas uutta väijytystä. Buthur oli aina tuonut löytänyt saaliinsa. Lunari ehdotti miekkosille kauppaa. Hän pyysi, että he auttaisivat hänet ylös, niin hän kertoisi minne Jistin oli paennut. Hän lisäsi, etteivät he varmasti löytäisi tätä ilman hänen apuaan. Ostlan yritti silti etsiä, muttei löytänyt maasta mitään jälkiä. Oli, kuin kukaan ei olisi koskaan kävellyt näillä nummilla. Ostlan epäili jotain katalaa magiaa.

Samalla Gownar katsoi Buthuria silmä kovana. Hän aisti, että mies oli voimakkaiden henkien ympäröimä. Samalla hänestä alkoi tuntumaan siltä, että hänen kotonansa olisi joku hätää. Hän ei suotta aikaillut, vain lainasi ystävänsä hevosta ja lähti suinpäin kotia kohti.

Ostlan ja Turak auttoivat miehen ylös kuopasta ja hän sanoi, että oli purrut varjokissaa jalasta. Lisäksi hän osoitti suunan minne tämä oli mennyt ja Ostlan päätteli siitä minne kissa oli kaartanut. Hän löysi Jistinin jonkin matkan päästä haavojaan nuolemasta. Hän otti tämän syliin ja lähti viemään kotia kohti.

Gownar saapui takaisin klaanin maille. Hän huomasi heti, että joku oli todellakin hätänä. Puiden lehvät havisivat tuulessa sanomaa hänelle. Hän kiiruhti kohti Orminkylää ja perillä häntä odotti erikoinen näky. Kylä oli hylätty ja ihmiset katselivat sitä kukkulalta peloissaan. Brandig osasi kertoa, että ryhmä drakoliskoja oli ilmestynyt kylään keskellä kirkasta päivää. He olivat säikäyttäneet kaikki pahanpäiväisesti ja nyt he odottivat päällikön sanaa. Gownar etsi heti käsiinsä perheensä. Onneksi nämä olivat kunnossa. Hänen vaimonsa Helge sanoi että drakoliskot olivat heidän mökissään! Tästäkös Gownar riemastui. Hän paikansi paikalla olevien ihmisten joukosta pari asetaania ja monta riskiä miestä. Pian hän saikin koottua joukon pystyviä miehiä ja alkoi lähestyä autiota kylää aikeenaan ajaa drakoliskot ulos. He paikallistivat tunkeilijat Gownarin kovia kohdanneesta mökistä.

Tällävälin Ostlan ja ja Turakkin saapuivat paikalle ja liittyivät Gownarin neuvonpitoon. Gownarin suunnitelma oli, että he kaataisivat drakoliskot yksitellen maahan ja painisivat nämä antaumukseen, kantaisivat ulos klaanin mailta ja selittäisivät näille, että tänne ei olisi enää tulemista.

Drakoliskot istuivat tuvan sisällä pöydän ääressä. Yksi niistä tutki tuvan lattiaa. Drakoliskojen toimet näyttivät käsittämättömiltä. Miehet väijyivät pihalla. Sitten yksi drakoliskoista kiipesi tuvan ikkunasta sen katolle. Sankarit näkivät tilaisuutensa koittaneen. He kävivät porukalla otuksen kimppuun. Miehet painivat sen kumoon. Ostlan puraisi sitä Yinkinin Halvaannuttavalla Puramalla. Tämän jälkeen drakolisko rauhoittui huomattavasti. He raahasivat sen kylän laidalle ja toruivat sitä. Tällä välin kaksi muuta tulivat pihalle. Sankarimme ryntäsivät näiden kimppuun joukolla aikomuksenaan viedä nämä maihin paljain käsin. Drakoliskot eivät harmi vain olleet suostuvaisia. He vetivät lohikäärmeluiset klanthinsa esiin ja puolustautuivat hyökkääjiään vastaan. Taistelu oli ankara, mutta loppuen lopuksi toinen lisko kasvatti selkäänsä siivet ja lensi karkuun, toinen taas veti vatsansa auki omalla miekallaan.

Sankarit ihmettelivät onneaan. Turak otti yhden klanthin sotasaaliikseen. Päällikkö ilmoitti, että drakoliskojen ruumiit olisi kannettava pois klaanin mailta, eikä niitä saisi häväistä, ettei lohikäärmeen suvun viha laskeutuisi klaanin päälle.