Tulen vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, tulipäivä, 1619
Roharlont Vinonokka oli passittanut viimekerralla sankarukset saattamaan Arka-Gil -nimisen veijarin ulos klaanin mailta. He joutuivat sitomaan Gilin hänen hevosensa selkään ja silti Gil parkui koko matkan. Hän selitteli, että lunarit olivat langettaneet kirouksen hänen peräänsä ja sanoi, että se löytäisi hänet ellei hän pysyisi turavassa. Hän jopa uhkasi, että hänen huono onnensa siirtyisi kaveruksien ja heidän klaaninsa niskoille mikäli hän kuolisi. Kaikesta huolimatta seurue jatkoi tehtäväänsä.
Päästyään klaanin itärajalla kulkevalle tielle Gil alkoi näyttää hankalalta. Hänen huulensa pullistuivat ja hänen naamansa meni ihan punaiseksi.
Sitten Arka-Gil räjähti!
Sankarimme menettivät tajuntansa.
Herättyään he huomasivat hevosen makaavan pökertyneenä. Ei voinut sanoa, etteikö Arka-Gilistä olisi jäänyt jälkeäkään. Päin vastoin. Veri, sisälmykset ja kaikki muukin mitä miehestä oli jäljellä oli levahtanut monen metrin alueelle raivoisana suihkuna. Sankarimme päivittelivät tapahtunutta, mutta toisaalta veijarista oli päästy eroon ilman suurempia vahinkoja, joten hyvä niin.
Ostlan pani merkille, että Jistiniä, Ostlanin varjokissaa, ei näkynyt lähistöllä. Hän oli huolissaan. Ninpä hän tutkiskeli lähimetsän jälkiä. Niitä ei yksinkertaisesti ollut. Mihin Jistin olisi voinut kadota!?! Hieman käytännön asioita hoidettuaan sankarimme lähtivät etsimään Jistiniä. Ostlan löysin sai heikon vainun Jistinistä ja he lähtivät seuraamaan jälkeä. Jonkin aikaa pohjoiseen matkattuaan Ostlan löysi jäljet. Jistin ei ollut yksin. Sitä seurasivat ihmisen jäljet jäljet. Ostlan haistoi kuitenkin ihmisen lisäksi koiran. Jistiniä ajatettiin takaa!
Matkalla seurue ohitti joukon Cyrlingejä, jotka tarkkailivat heitä rajan takaa, mutta he jättivät nämä nopeasti taakseen. Jäljet johtivat pohjoiseen - Maboderin heimon vanhoille maille. Maboderin heimo oli tuhoutunut, koska Telmori-susimiesten heimo oli iskenyt heidän kimppuunsa kostoksi heidän tekemistään vääryyksistä. Nykyään Maboderin vanhat maat kuuluivat lunarilaisille uudisasukkaille, jotka olivat asettuneet asumaan Jarolarin Linnan läheisyyteen. Lunarit olivat ajaneet Telmorit pois vanhojen liittolaistensa mailta kostoksi näiden tekosista.
Ankaran taka-ajon jälkeen Ostlan kadotti taas jäljet. Seurue oli jo kaukana klaanin omilta mailta, mutta asialle ei voinut mitään. He saapuivat pienelle rotkolle, jonka vanha puro oli koivertanut maahan. Rotkon pohjalla makasi mies joka kutsui matkalaisia avukseen. Gownar riensi suoraa päätä avuksi. Mies sanoi, että hänen nilkkansa oli mennyt nyrin hänen pudottuaan, eikä hän pääsisi kiipeämään ylös omin voimin. Gownar tarjosi iloiten apuaan, että voisi auttaa toveria hädässä. Hän kuitenkin kavahti kauemmas, kun muukalainen kiitti häntä Sedenyan nimeen! Mies esittäytyi Buthur Koirannokaksi ja totta tosiaan hänellä kuono ruma, kuin jollain pahaisella rakilla. Ostlan tiukkasi hältä mitä oli tapahtunut ja mies selitti, että oli ollut metsällä ja saalistaan ajaessa oli tippunut tähän rotkoon. Kävi ilmi, että hän oli ajanut takaa Jistiniä ja sorja varjokissa oli selvinnyt sellaisesta hypystä, johon metsästäjä ei pystynyt.
Turak punnitsi tilannetta mielessään. Hän muisti vanhoilta palkkasoturiajoiltaan, että Buthur oli kuuluisa Imperiumin Armeijan palkollinen. Hän muisti, että Buthur kutsuttiin paikalle, kun joku kapinallinen oli päässyt muita pakoon ja suunnitteli taas uutta väijytystä. Buthur oli aina tuonut löytänyt saaliinsa. Lunari ehdotti miekkosille kauppaa. Hän pyysi, että he auttaisivat hänet ylös, niin hän kertoisi minne Jistin oli paennut. Hän lisäsi, etteivät he varmasti löytäisi tätä ilman hänen apuaan. Ostlan yritti silti etsiä, muttei löytänyt maasta mitään jälkiä. Oli, kuin kukaan ei olisi koskaan kävellyt näillä nummilla. Ostlan epäili jotain katalaa magiaa.
Samalla Gownar katsoi Buthuria silmä kovana. Hän aisti, että mies oli voimakkaiden henkien ympäröimä. Samalla hänestä alkoi tuntumaan siltä, että hänen kotonansa olisi joku hätää. Hän ei suotta aikaillut, vain lainasi ystävänsä hevosta ja lähti suinpäin kotia kohti.
Ostlan ja Turak auttoivat miehen ylös kuopasta ja hän sanoi, että oli purrut varjokissaa jalasta. Lisäksi hän osoitti suunan minne tämä oli mennyt ja Ostlan päätteli siitä minne kissa oli kaartanut. Hän löysi Jistinin jonkin matkan päästä haavojaan nuolemasta. Hän otti tämän syliin ja lähti viemään kotia kohti.
Gownar saapui takaisin klaanin maille. Hän huomasi heti, että joku oli todellakin hätänä. Puiden lehvät havisivat tuulessa sanomaa hänelle. Hän kiiruhti kohti Orminkylää ja perillä häntä odotti erikoinen näky. Kylä oli hylätty ja ihmiset katselivat sitä kukkulalta peloissaan. Brandig osasi kertoa, että ryhmä drakoliskoja oli ilmestynyt kylään keskellä kirkasta päivää. He olivat säikäyttäneet kaikki pahanpäiväisesti ja nyt he odottivat päällikön sanaa. Gownar etsi heti käsiinsä perheensä. Onneksi nämä olivat kunnossa. Hänen vaimonsa Helge sanoi että drakoliskot olivat heidän mökissään! Tästäkös Gownar riemastui. Hän paikansi paikalla olevien ihmisten joukosta pari asetaania ja monta riskiä miestä. Pian hän saikin koottua joukon pystyviä miehiä ja alkoi lähestyä autiota kylää aikeenaan ajaa drakoliskot ulos. He paikallistivat tunkeilijat Gownarin kovia kohdanneesta mökistä.
Tällävälin Ostlan ja ja Turakkin saapuivat paikalle ja liittyivät Gownarin neuvonpitoon. Gownarin suunnitelma oli, että he kaataisivat drakoliskot yksitellen maahan ja painisivat nämä antaumukseen, kantaisivat ulos klaanin mailta ja selittäisivät näille, että tänne ei olisi enää tulemista.
Drakoliskot istuivat tuvan sisällä pöydän ääressä. Yksi niistä tutki tuvan lattiaa. Drakoliskojen toimet näyttivät käsittämättömiltä. Miehet väijyivät pihalla. Sitten yksi drakoliskoista kiipesi tuvan ikkunasta sen katolle. Sankarit näkivät tilaisuutensa koittaneen. He kävivät porukalla otuksen kimppuun. Miehet painivat sen kumoon. Ostlan puraisi sitä Yinkinin Halvaannuttavalla Puramalla. Tämän jälkeen drakolisko rauhoittui huomattavasti. He raahasivat sen kylän laidalle ja toruivat sitä. Tällä välin kaksi muuta tulivat pihalle. Sankarimme ryntäsivät näiden kimppuun joukolla aikomuksenaan viedä nämä maihin paljain käsin. Drakoliskot eivät harmi vain olleet suostuvaisia. He vetivät lohikäärmeluiset klanthinsa esiin ja puolustautuivat hyökkääjiään vastaan. Taistelu oli ankara, mutta loppuen lopuksi toinen lisko kasvatti selkäänsä siivet ja lensi karkuun, toinen taas veti vatsansa auki omalla miekallaan.
Sankarit ihmettelivät onneaan. Turak otti yhden klanthin sotasaaliikseen. Päällikkö ilmoitti, että drakoliskojen ruumiit olisi kannettava pois klaanin mailta, eikä niitä saisi häväistä, ettei lohikäärmeen suvun viha laskeutuisi klaanin päälle.