Vankien vaihto

Kolmannella pelikerralla sankarimme neuvottelivat taitavasti vanhojen vihollisten kanssa ja eräs heistä nousi taaniksi.

Meren vuodenaika, liikkeen viikko, savipäivä, vuonna 1619

Orlanth seikkailevaisen pyhän päivän jälkeen klaani kokoontui puimaan yhteisiä asioita. Sankarit olivat aiemmin kuulleet huhuja siitä, että päällikkö olisi värväämässä uusia asetaaneja. Tästähän Turak innostui. Hän olikin harjoitellut viime viikkoina kahta kovemmin. Kun itse neuvonpidon aika tuli, niin päällikkö sai kuulla viestin Issariessin lähettiläältä. Tämä kantoi mukanaan sellaista viestiä, jotta Provinsiaalinen Paikallishallinto lupasi suuria verohelpotuksia niille klaaneille, jotka lähettivät sotureita avuksi sotiin, joita Imperiumi käy etelässä - Heortinmaassa. Useat carlit jupisivat, että veroissa on nytkin kova makseleminen. Gownar soimasi näitä, koska hän oli sitä mieltä, että verojen makselu loppuu vasta silloin, kun Lunarit on karkotettu maasta. Päällikkö lykkäsi kuitenkin päätöstä eteenpäin, koska ei halunnut hätiköidä.

Seuraavana päivänä pidettiin markkinat.

Gownar kyseli vaimoltaan, että pitäisikö tuoda jotain markkinoilta kotiin. Tämä sanoi, että ehkä nyt joistain keritsimistä oli puutetta, mutta eipä mistään muusta. Markkinat olivat hilpeät. Ostlan kierteli niitä kuulostelle kaikkea mitä vaan saattoi urkkia. Gownar pisti painiksi erään Märän Sammakon kylästä olevan maanviljelijän kanssa sen jälkeen kun nämä olivat haastelleet, että kuka on klaanin paras painija. Pitkällisen mullassa tempomisen jälkeen Gownar sai tiukan kuristusotteen vastustajastaan ja tämä luovutti ja tunnusti Gownarin kovaksi painijaksi. Turak taas mitteli voimiaan muiden asetaani-ehdokkaiden kanssa. Hän mm. kolisutteli miekkaansa erään nuoren soturin kanssa. Turak voitti tämän soturin niukasti ja muut kisaajat paivat tämän merkille. Erästä kokeneen näköistä soturia kukaan ei kuitenkaan oikein uskaltanut haastaa. Sitten koitti päällikkö kutsui ehdokkaat luokseen ja ilmoitti, että hän valitsisi asetaaninsa pian. Turak puhui harkiten ja sanoi, että päällikön ei kannattaisi valita ulkopaikkakuntalaista asetaaniksi. Päälikkö ei ollut täysin vakuuttunut. Silloin Gownar alkoi kehua Turakin verrattomia urotekoja ja kehuikin taitavasti. Se kerran niin varteenotettavalta tuntunut ulkopaikkakuntalainen vastus ei uskaltanut edes haastaa Turakia ja niinpä päällikkö valitsi tämän asetaanikseen.

Seuraavien päivien aikana hoideltiin useita virallisia asioita ja Turakille määrättiin rakennettavaksi mökki Orminkylään. Gownarin vaimo tuohtui Gownarille. Hän ei ilmeisesti oikein arvostanut keritsimiä, jotka Gownar antoi hänelle lahjaksi.

Sillä välin kaverukset innostuivat juhlistamaan keskenään Turakin nousua merkittävään asemaan. Ostlan pyydysti ruokaa ja kaksi muuta toivat juomat. He menivät eräälle läheiselle aukiolle juomaan ja ilakoimaan. Kesken juominkien, kun kaikki olivat jo aika päissään, lähipuiden lehvät alkoivat valittaa oudolla äänelle ja kylästä päin kuului hälytyshuutoja. Klaanin maille oli hyökätty! Ystävykset lähtivät rientämään kohti Mustan Hirven tiluksia. Ostlan ja Turak saapuivat paikalle kreivin aikaan, mutta Gowranilla meni niin kauan löytää keihäänsä ja kilpensä, että hän ei ehtinyt taistoon mukaan. Sankarukset taistelivat tehokkaasti ja Turakin tekniikassa oli jopa berserkin elkeitä. Niin raivokkaasti hän yritti tappaa vihollisiaan. Ostlanin hyvä viinapää koitui suureksi avuksi, sillä hän sai kaksi Rindebargin klaanin ryöväriä vangiksi.

Iltaa seuranneissa juhlissa sankari päihtyivät edelleen, mutta joku kuitenkin huomasi, että päällikön poikaa, Oharlonttia, ei näkynyt missään! Ennen pitkää paikalle saapuikin Rindebargien lähettiläs, joka oli Issariessin suojeluksessa. Tämä toi viestiä tuolta vihulaisklaanilta, että he vaatisivat lunnaat päällikön pojasta. Pitkällisten neuvottelujen ja vankein vapauttamisen jälkeen sovittiin, että Vaeltavan Ketun klaanista tuotaisiin Rindebargin klaaniin 10 lehmän arvosta hopeaa ja muuta arvokasta ja vastineeksi Rindebargit vapauttaisivat päällikön pojan. Roharlont valitsi sankarit viemään lunnaat.

Parin päivän päästä Roharlontin kestitaani Rollo Ei-Kestä toimitti näille lunnaat ja sankarukset lähtivät kuljettamaan niitä klaanin ulkopuolelle. Turak otti mukaan innokkaan nuoren soturinalun, Dernan.

Klaanin rajan tuolla puolen kulki tie. Sillä sankarit kohtasivat jonkin sortin, jota saattoi 4 raskaasti aseistettua sotilasta. Kyseessä oli selvästi lunari. Ystävykset jättivät nämä rauhaan ja seurasivat tilanteen kehittymistä kaukaa piilopaikastaan.

Klaanien rajamailla sijaitsevassa metsässä, sankarit joutuivat väijytykseen. Turak ratsasti nopeasti heitä väijyttävien gagarthien ohi hevosellaan ja väisti näiden kaivaman ansakuopan. Velvollisuus oli hänen mielessään ensimmäisellä sijalla. Hänen oli toimitettava lunnaat perille. Hän karautteli hevosellaan aina Rindebargien rajoille saakka. Siellä hän pysäytti hevosensa ja käveli häntä takaa ajavaan rosvopäälliköä vastaan. He kävivät kaksintaistoon!

Sillä välin muut hajaantuivat neljän tuulen suuntiin ja Ostlan leikitteli metsän siimeksissä roistoilla, kuten kissa saattaa leikkiä hiiren kanssa.

Turakin kaksintaistelu ei sujunut hyvin. Ryöväreiden päällikköä suojasivat Gagartin villit tuulet. Tornado ympäröi hänet ja suojasi häntä Turakin iskuilta. Gagarthi iski Turakin maahan, mutta säästi tämän hengen. Hän kipaisi lunnaiden luokse, jotka odottivat rajapyykkien tuolla puolen ja ratsasti niiden kanssa karkuun.

Kun Gownar ja Ostlan liittyivät haavoittuneen toverinsa seuraan ja kuulivat pahat uutiset, niin Otlan ei lannistunut, vaan lähti jäljitämään ryöväriä. He saivat ryövärin kiinni ja väijyttivät tämän porukassa. Gownarin järjestämä yllätys oli niin täydellinen, että ryöväri, joka tunnustu nimekseen Frithorf Villituuli, alentui anelemaan armoa hänet maahan kaataneilta sankareilta. Lunnaat saatiin takaisin.

Rindebargien mailla sankareita odotti saattui, joka vie heidät näiden päällikön luo. Matkalla Ostlan kuuli Rindebargin klaanilaisten kuiskuttelut. Kun he vihdoin saapuivat Rindebargien päällikön halliin, niin tämä vaikutti yllättyneeltä. Sankarit ynnäsivät yksi plus yksi ja Turak syytti Rindebargien päällikköä, Engthoria, veljeilystä lainsuojattomien kanssa. Hän vaati Engthoria puhumaan totta Humaktin nimeen! Tämä ei kieltänyt, eikä myöntänyt tätä, vaan vapautti Roharlontin pojan ilman lunnaita, koska sankari olivat ilmeisesti kyvykkäitä miehiä. Turakia jäi kaivamaan se, ettei Engthor sinänsä vannonut väärää valaa, muttei tämä suostunut puhumaan tottakaan!

Oharlont oli sangen vihainen Rindebargelle, mutta Turak onnistui puhumaan tälle järkeä päähän. Perillä ystävyksiä tervehdittiin sankareina ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä siitä, ettei inhoille Rindebargeille ollut tarvinnut maksaa lunnaita.

Brandigin navetan kirous

Toisella pelikerralla sankarimme pääsivät tutustumaan klaanin arkiseen todellisuuteen. Heorttilaisten kulttuurista on kirjoitettu paljon, mutta nyt pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään mitä se meidän kampanjassamme on.

Meren vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, villipäivä, vuonna 1619

Sankarimme osallistuivat kotikylässään, Orminkylässä, pidettyihin pitoihin. Heidän hyvä naapurinsa ja sukulaisensa Brandig Dushin-poika juhlisti poikansa ensimmäistä metsästys saalista. Juhlissa virtasi sima ja jutut luistivat itse kukaiseltakin. Pidoissa kerrattiin Tengvalin suvun erinomaisuutta ja todettiin, että suku on tosiaankin aina vaatimaton suurista teoistaan huolimatta. Gowran Pässinpää osallistui itsekkin kerskaamiseen, vaikka hänen metsästystaitonsa eivät ainakaan entuudestaan mitenkään kuuluja olleet. Sankarin osan ruuasta sai loppuen lopuksi Brandigin poika Jarang.

Turak Verenpunainen ei paljon kerskumiseen osallistunut, vaan ratkesi sen sijaan ryyppääämään. Illemmalla hän alkoi kiroamaan entistä isäpuoltaan ja hänen klaaniaan.

Ostlan Lyzalson sensijaan ei aikaillut kutsuilla. Hän pani merkille, että juhlan emännillä oli jokin hätänä. Hän meni urkkimaan mikä voisi olla hätänä ja saikin selville, ettei yksikään lehmä enään lypsänyt. Kun hän palasi ilmoittamaan hätätilasta juhliin suuriäänisesti, Turak ja Gownarkin innostuivat. Suvun pää, Turgal Sanaseppo, sälytti asian hoitamisen sankarien niskoille, kun hän määräsi samalla lähetin viemään sanaa päällikölle. Kyseessä oli selvästi joku katala kirous!

Ostlan olikin jo aikaisemmin löytänyt jäljet, jotka veivät itään. Normaalit kengät eivät sellaisia jälikä jättäisi, kyseessä olivat kaupunkilaisen saappaat. Illalla sankarimme saapuivat klaanin rajamaille. Jäljet näyttivät vievän Cyrling-klaanin maille. Cyrlingit ovat kuuluja Hedkoranthin palvojia. Sankarit pättivät kuitenkin yöpyä läheisessä metsästysmajassa, koska yö pukkasi päälle ja Heler siunasi maita kevyellä sateella.

Seuraavana aamuna sankarit jatkoivat jälkien seuraamista, eikä Ostlanilla ollut vaikeuksia seurata niitä edellisyön sateesta huolimatta. Cyrlingien mailla he kuitenkin kohtasivat tämän klaanin partion, joka oli lähetetty tutkimaan heidän suojelushenkensä antamia varoituksia. Gownar vakuutti nämä heidän tehtävänsä tärkeydestä ja Ostlan sai jatkaa jäljillä, kunhan ottaisi mukaansa pienen saattueen. Turak ja Gownar sen sijaan saatettiin Cyrlingien päällikön puheille. He onnistuivat vakuuttamaan Ragnar Tormin-pojan, joka on Cyrlingien päällikkö ja tämä tarjosi heille vieraanvaraisuuttaan. Gownarin kauniit sanat ansaitsivat hänelle Cyrlingien kunnioituksen. Turak varmisti Humaktin hälle suomin voimin päällikön puhuvan totta, kun tämä kertoi, ettei tiennyt Vaeltavan ketun klaanin ongelmista, mutta että heidän maillaan oli edellisinä yönä käynyt vaivihkaa vieraita. Kohdattuaan päällikön, Gownar ja Turak saatettiin takaisin oman klaaninsa maille, missä he suuntasivat kotikyläänsä.

Sillä välin Ostlan jatkoi jälkien parissa ja sai selville, että ne veivät Rindebargin klaanin maille. Ostlan päätteli, että pahantekijät olivat käyneet heidän maillaan aamulypsyn jälkeen edellisenä päivänä ja saapuneet Rindebargien maille edellisenä yönä. Ostlan oli kuitenkin viisas mies, eikä jatkanut jälkien perässä Rindebargien maille, sillä nämähän olivat Ketun klaanin vanhoja vihollisia.

Orminkylässä kävi sitten ilmi, että päällikkökin oli tullut ongelmaa tarkastelemaan. Gowranin vaimo kirosi häntä kun tämä oli lähtenyt taas ilmoittamatta huitelemaan. Samalla kävi ilmi, että kylän muutkin lehmät olivat käyneet kuiviksi. Gownar tapasi klaanin Ernaldan papittaren, joka oli huomannut, etteivät hänen taitonsa riittäneet kirouksen nostamiseen. Silloin sankarit muistivat Willem Härskin, joka oli klaanin laitamilla asuva Kolatin shamaani. He saivat päälliköltä lahjuksia mukaansa ja he lähtivät pyytämään Willemin apua.

Willemin mökki osoittautui aika sekavaksi paikaksi ja Willem vaikutti siltä, kuin hänen mielenterveydessää olisi jotain pientä haikkää. Turak suostutteli Willemin mukaan. Tämä kertoi heille matkalla kylään, että tiluksille oli luultavasti piilotettu joku paha taikakalu. Ostlan organisoi kylän varjokissat lemmikkinsä johdolla tutkimaan sitä Brandigin navettaa, josta ongelmat olivat alkaneet. Sieltä hän löysikin mustuneen ihmisen reisiluun. Turak otti ja vei sen Willemille vaikka se polttikin hänen kättään. Willem onnistui karkottamaan pahan hengen pois klaanin mailta, mutta lähti sitten karkuun, kun ihmiset tulivat halailemaan ja kiittämään häntä.

Sankarit vietiin voittokulkueessa Korkiatilalle, missä päällikkö piti pidot heidän kunniakseen.