Brandigin navetan kirous

Toisella pelikerralla sankarimme pääsivät tutustumaan klaanin arkiseen todellisuuteen. Heorttilaisten kulttuurista on kirjoitettu paljon, mutta nyt pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään mitä se meidän kampanjassamme on.

Meren vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, villipäivä, vuonna 1619

Sankarimme osallistuivat kotikylässään, Orminkylässä, pidettyihin pitoihin. Heidän hyvä naapurinsa ja sukulaisensa Brandig Dushin-poika juhlisti poikansa ensimmäistä metsästys saalista. Juhlissa virtasi sima ja jutut luistivat itse kukaiseltakin. Pidoissa kerrattiin Tengvalin suvun erinomaisuutta ja todettiin, että suku on tosiaankin aina vaatimaton suurista teoistaan huolimatta. Gowran Pässinpää osallistui itsekkin kerskaamiseen, vaikka hänen metsästystaitonsa eivät ainakaan entuudestaan mitenkään kuuluja olleet. Sankarin osan ruuasta sai loppuen lopuksi Brandigin poika Jarang.

Turak Verenpunainen ei paljon kerskumiseen osallistunut, vaan ratkesi sen sijaan ryyppääämään. Illemmalla hän alkoi kiroamaan entistä isäpuoltaan ja hänen klaaniaan.

Ostlan Lyzalson sensijaan ei aikaillut kutsuilla. Hän pani merkille, että juhlan emännillä oli jokin hätänä. Hän meni urkkimaan mikä voisi olla hätänä ja saikin selville, ettei yksikään lehmä enään lypsänyt. Kun hän palasi ilmoittamaan hätätilasta juhliin suuriäänisesti, Turak ja Gownarkin innostuivat. Suvun pää, Turgal Sanaseppo, sälytti asian hoitamisen sankarien niskoille, kun hän määräsi samalla lähetin viemään sanaa päällikölle. Kyseessä oli selvästi joku katala kirous!

Ostlan olikin jo aikaisemmin löytänyt jäljet, jotka veivät itään. Normaalit kengät eivät sellaisia jälikä jättäisi, kyseessä olivat kaupunkilaisen saappaat. Illalla sankarimme saapuivat klaanin rajamaille. Jäljet näyttivät vievän Cyrling-klaanin maille. Cyrlingit ovat kuuluja Hedkoranthin palvojia. Sankarit pättivät kuitenkin yöpyä läheisessä metsästysmajassa, koska yö pukkasi päälle ja Heler siunasi maita kevyellä sateella.

Seuraavana aamuna sankarit jatkoivat jälkien seuraamista, eikä Ostlanilla ollut vaikeuksia seurata niitä edellisyön sateesta huolimatta. Cyrlingien mailla he kuitenkin kohtasivat tämän klaanin partion, joka oli lähetetty tutkimaan heidän suojelushenkensä antamia varoituksia. Gownar vakuutti nämä heidän tehtävänsä tärkeydestä ja Ostlan sai jatkaa jäljillä, kunhan ottaisi mukaansa pienen saattueen. Turak ja Gownar sen sijaan saatettiin Cyrlingien päällikön puheille. He onnistuivat vakuuttamaan Ragnar Tormin-pojan, joka on Cyrlingien päällikkö ja tämä tarjosi heille vieraanvaraisuuttaan. Gownarin kauniit sanat ansaitsivat hänelle Cyrlingien kunnioituksen. Turak varmisti Humaktin hälle suomin voimin päällikön puhuvan totta, kun tämä kertoi, ettei tiennyt Vaeltavan ketun klaanin ongelmista, mutta että heidän maillaan oli edellisinä yönä käynyt vaivihkaa vieraita. Kohdattuaan päällikön, Gownar ja Turak saatettiin takaisin oman klaaninsa maille, missä he suuntasivat kotikyläänsä.

Sillä välin Ostlan jatkoi jälkien parissa ja sai selville, että ne veivät Rindebargin klaanin maille. Ostlan päätteli, että pahantekijät olivat käyneet heidän maillaan aamulypsyn jälkeen edellisenä päivänä ja saapuneet Rindebargien maille edellisenä yönä. Ostlan oli kuitenkin viisas mies, eikä jatkanut jälkien perässä Rindebargien maille, sillä nämähän olivat Ketun klaanin vanhoja vihollisia.

Orminkylässä kävi sitten ilmi, että päällikkökin oli tullut ongelmaa tarkastelemaan. Gowranin vaimo kirosi häntä kun tämä oli lähtenyt taas ilmoittamatta huitelemaan. Samalla kävi ilmi, että kylän muutkin lehmät olivat käyneet kuiviksi. Gownar tapasi klaanin Ernaldan papittaren, joka oli huomannut, etteivät hänen taitonsa riittäneet kirouksen nostamiseen. Silloin sankarit muistivat Willem Härskin, joka oli klaanin laitamilla asuva Kolatin shamaani. He saivat päälliköltä lahjuksia mukaansa ja he lähtivät pyytämään Willemin apua.

Willemin mökki osoittautui aika sekavaksi paikaksi ja Willem vaikutti siltä, kuin hänen mielenterveydessää olisi jotain pientä haikkää. Turak suostutteli Willemin mukaan. Tämä kertoi heille matkalla kylään, että tiluksille oli luultavasti piilotettu joku paha taikakalu. Ostlan organisoi kylän varjokissat lemmikkinsä johdolla tutkimaan sitä Brandigin navettaa, josta ongelmat olivat alkaneet. Sieltä hän löysikin mustuneen ihmisen reisiluun. Turak otti ja vei sen Willemille vaikka se polttikin hänen kättään. Willem onnistui karkottamaan pahan hengen pois klaanin mailta, mutta lähti sitten karkuun, kun ihmiset tulivat halailemaan ja kiittämään häntä.

Sankarit vietiin voittokulkueessa Korkiatilalle, missä päällikkö piti pidot heidän kunniakseen.