Vingkot opettaa darahappalaiset tavoille

Maan vuodenaika, liikkeen viikko, jumalpäivä, 1619

Valmistelut oli tehty, myytit oli moneen kertaan kerrottu, parhaat uhrilahjat oli tuotu paikalle. Suuri osa klaanista kerääntyi harjun laelle suorittamaan riittiä, jossa Vingkot opettaa darahappalaiset tavoille. Gownarin oli määrä matkata jumalulottuvuuteen Vingkotin roolissa. Mukaansa hän ottaisi uskollisen asetaaninsa Hu:n, sekä metsästäjänsä ja polunlöytäjänsä Murnin ja Alusarin. Alusarin osassa oli oleva Gownarin sukulaismies Yendaran. Riitin huippukohdassa harjun laella alkoi tuulla oikein kunnolla. Gownar, Turak, Ostlan ja Yendaran kohosivat tuulen voimasta korkealle ilmaan. He alkoivat lentää viilettää kohti Kero Fin -vuorta. Matkalla he näkivät ihmeellisiä näkyjä ja sanoinkuvaamatonta kauneutta.

Vihdoin he saapuivat Vingkotin tilalle. Siinä missä oli aikaisemmin ollut Gownar, oli nyt Vingkot. Hän oli palaamassa metsältä ja hänellä oli mukanaan asetaaninsa Hu, metsästäjänsä Murni ja polunlöytäjänsä Alusar. Mukanaan he raahasivat maanjäristelijän raatoa. Se oli hyvä saalis. Kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin. Vingkotin vaimo juoksi miestään vastaan ja kertoi hälle itkuisena kauheista uutisista. Tuliheimo oli käynyt ryöstöretkellä Myrskyheimon pohjoisilla mailla. He olivat tehneet katalia murhia ja ryöstelleet rajan lähellä sijaitsevia tiloja. Tästähän Vingkot suutahti. Hän otti parhaat taaninsa mukaan ja suuntasi kostoretkelle.

Alusar vei taitavana polunlöytäjänä seurueen Tuliheimon rajalle. Siellä he kohtasivat Tähtisotilaat. Vingkot meinasi antaa tähtisotilaille turpaan, mutta Murni puhui hänelle järkeä. Tähtisotilaat päästivät heidät hölmistyneinä rajan taakse. Tuliheimon mailla seurua näki kuinka Tuliheimon normaali kansa kärsi herrojensa ikeen alla. Vihdoin he saapuivat Kultaisen Kaupungin porteille. Niitä vartijoivat miehet loukkasivat Vingkotin ylpeyttä ja siitä tilanteesta kehkeytyi tappelu. Onneksi Vingkotilla oli roisi asetaaninsa mukanaan, sillä tämä leikkasi heidän nokilleen hyppivät vahdit maahan.

Vihdoin Vingkot pääsi perille Tyrannin palatsiin. Tyranni istui siellä valtaistuimellaan ja Vingkot haastoi tämän kisaamaan siitä, kumman heimo oli paras. Tyranni suostui, mutta sankarit ihmettelivät kuka oli tämä Tyrannin takana neuvoja antamassa seisova Punainen Nainen? Sankarit tiesivät, että Tyranni oli tunnettu uhkapeluri, mutta ensimmäistä haastetta he eivät olisi osanneet odottaa. Tyranni haastoi sankarit kilpikähmään! Myrskyheimo selvisi haasteesta vaivatta, tosin haastetta seuraavat tuliheimolaiset mylvivät närkästyneinä, sillä Myrskyheimon taktiikat olivat heidän mielestään hyvin epäurheilijamaisia. Murni kävi vastustajiensa kimppuun halvaannuttavalla puremallaan, Vingkot kutsui tuulet apuunsa ja muutenkin heidän taktiikkansa olivat katsojain mielestä halpamaisia. Kuitenkin he toimivat sääntöjen puitteissa, joten Tyrannin oli tunnustettava tappionsa.

Seuraavaksi Vingkot haastoi Tyrannin maastoratsastuskilpailuun Alusarin neuvosta. Palatsin takana oli erittäin vaikeaa maastoa ja siellä kisa järjestettiin. Hu ratsasti Myrskyheimon puolesta ja häntä vastaan kävi Tuliheimon lähetti, joka sipsutteli hevosensa kanssa lähtölinjalle. Yinkinin pojat olivat jo valmiiksi käyneet tutkimassa maastoa ja he tiesivät parhaan reitin maaston läpi. Kisa oli tiukka, mutta Hu vei voiton.

Lopuksi Tyranni haastoi Vingkotim magiassa ja näytti hänelle mahtavan olemisen magiansa. Vingkotin seurue tunsi henkensä salpautuvan ja Tyranni tuntui olevan koko maailman keskipiste. Tähän Vingkot vastasi kuitenkin omalla Tulemisen magiallaan ja vapautti itsensä ja ystävänsä Tyrannin vallasta. Näin hän todisti, että pelkällä olemisella ilman hyvettö ei ollut enää paikkaa maailmassa. Tyranni tunnusti tappionsa, mutta käski kuitenkin lopuksi Vingkotia painumaan pois mailtaan ja sanoi samalla, että vastaisuudessa hän voisi kutsua heitä darahappalaisiksi. Tästäkös Vingkot suuttui.

Seurue taisteli tiensä ulos palatsista sotasaaliinsa kanssa. Matkalla he kohtasivat Porttivahdit, mutta nämä juoksivat karkuun. Rajalla he näkivät edelleet tähtisotilaat vartiossa. Pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen Alusar löysi tien heidän ohitseen, joten he luikkivat takaisin kotiin.

Vingkot ja kumppanit otettiin kotona vastaan heidän kunniakseen järjestetyillä kesteillä. Vingkot jakoi sotasaalistaan heimolleen. Hän palkitsi Alusarin kultaisella kaulaketjulla ja antoi Vakaan Keihään oman klaaninsa perintökalleudeksi. Kestit kestivät pitkään yöhön ja herätessään sankarit huomasivat olevansa takaisin Korkiatilan läheisillä harjuilla. Ympärillään he näkivät ihmisiä, jotka he tunnistivat edellisillan kesteiltä. Kaikki he muistivat mitä oli tapahtunut.

Näin Vingkot opetti darahappalaiset tavoille!

Karjavarkaissa

Tulen vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, jääpäivä, 1619

Vaikka keli oli hyvä ja Ostlaninkin kelpasi köllötellä auringonpaisteessa, niin kaikki eivät olleet tyytyväisiä. Ragnar, eräs asetaani oli nimittäin ehtinyt käydä Turakin kosiskekumatkan aikana Rindebargien laitumilla kylässä. Rindebargit olivat osoittautuneet tietämättään äärimmäisen anteliaaksi ja Ragnar seuraajineen oli kerännyt joitain heitteille jätettyjä mullikoita mukaansa, jotta nämä pääsisivät paremmille laitumille. He järkeilivät, ettei heidän kannattaisi suunnitella retkeä Rindebargien maille, sillä vaikka nämä olivatkin lähettäneet miehiään etelän sotiin lunareita auttamaan, niin he olisivat silti varuillaan, koska Vaeltavan Ketun klaanista oli jo kerran käyty heidän maillaan tänä vuonna. Toisaalta heitä olisi kovasti haluttanut hyökätä pohjoisessa asuvien uudisasukkaiden tai jopa näiden päällikkönsä kimppuun, mutta Ostlan järkeili, että se olisi kovin riskialtista puuhaa ja muutkin vakuuttuivat hänen puheistaan. Niinpä Cyrlingit jäivät jäljelle.

Ystävykset alkoivat kyselemään kyliltä, että olisiko sielä ketään kiinnostuneita karjavarkahille lähtemään. Kovin suurta porukkaa ystävykset eivät saaneet kokoon. Ostlanilla oli kissansa ja Turak sai taivuteltua mukaansa yhden hänen mökissän asuvista naimattomista miehistä, Wurh nimisen paimenen. Tällä porukalla sankarit lähtivät kysymään päällikön siunausta retkelleen. Gownarin sanat vakuuttivat päällikön ja niinpä Gownar alkoikin valmistella "Finovanin Vyöttäminen"-seremoniaa. Päällikkö tuki riittiä antamalla edellisellä karjanhakureissulla saadun mustan härän uhrattavaksi. Seremonia ei mennyt ihan käsille, mutta jumalat tuntuivat vain tarkkailevan seuruetta sen sijaan, että olisivat siunanneet nämä.

Koska sankarit tunsivat jumalten katseen olevan heidän päällään, he lähtivät nopsasti matkaan. Matka ei ollut ongelmallinen ja pian he saapuivat Cyrlingien laitumille. Heidän piti pitää kiirettä, sillä oli vain ajan kysymys milloin heidät huomattaisiin. Sankarimme säntäsivät elikoiden keskelle ja koittivat saada mahdollisimman paljon lehmiä kiinni jättäen lampaat kokonaan huomiotta. Heidän karjankäsittelytaitonsa olivat kuitenkin jokseenkin vailliset ja heidän ryntäyksensä lauman sekaan sai sen lähinnä hajaantumaan neljän tuulen suuntaan. Pari mullikkaa he saivat kuitenkin kiinni ja he lähtivät näiden kanssa nopsasti karkuun sillä Cyrling-paimenet olivat jo heidän kannoillaan. Turak ei juossut pitkään, vaan kääntyi kohtaamaan vainoajansa. Hän kutsui Humaktin luokseen ja sinä hän seisoi jäätävänä ja pelottavana, kuin Kuolema itse. Harmi vain, että takaa-ajajat olivat niin kaukana, etteivät tästä säikähtäneet. Sen sijaan yksi kiinniotetuista mullkoista pelästyi niin pahanpäiväisesti, että juoksi vauhkona karkuun.

Ostlanin johdatuksella toverukset saapuivat nopeasti klaanin rajalle. Heillä ei ollut kaksista saalista ja siksi he ilahtuivatkin, kun illan hämärtyessä he huomasivat klaanien rajamailla kulkevalla tiellä omituisen kulkueen. Jättiläismäisen koppakuoriaiset kuljettivat rahtia etelään. Se oli peikkojen karavaani! Ostlan jatkoi matkaa, selväjärkinen miekkonen kun oli, mutta Turak ja Gownar kävivät karavaanin kimppuun. Peikot kutsuivat yön magiansa ja sen turvin he olivat voittamaton vastus kaksikolle. Kaverukset pääsivät juuri ja juuri karkuun heitä vastaanasettuneita yöpeikkovartijoita.

Vastaanotto kotona oli vaisu.

Myöhemmin samalla viikolla Lunarin Armeijan osasto kävi pikavisiitillä klaanin mailla. Turak tunnisti, että nämä sotilaat kuuluivat kuuluisaan Berylli falangiin. Heidän johtajansa vaati 10 lehmää ja vankkurillisen viljaa ylimääräisinä veroina. Oli sanomattakin selvää, etteivät rajoja partijoineet kumppanukset pahemmin välittäneet tästä. He kunnioittivat kuitenkin Roharlontin päätöstä suostua vaatimuksiin, vaikka vannoivatkin kostoa. Ostlan oli onneksi niin pelimies, että sai Yinkinin hälle suomin lahjoin osan varastetusta takaisin. Yinkinin halvaannuttavan pureman mahtia älköön kukaan aliarvioiko!

Gownar hautoi mielessään synkkiä ajatuksia ja hänestä tuntui, että nyt olisi aika korjata nämä vääryydet ja astua sankarin polulle. Hän oli aiemminkin kulkenut sankarin polkua, mutta tuo matka oli epäonnistunut ja Gownar oli menettänyt hyvän ystävänsä Helvetissä. Gownar kulki ympäri klaanin maita kuunnelle viisaiden miehien kertomuksia menneiden aikojen sankariteoista. Hän halusi näyttää noille darahappalaisille äpäröille, muttei tiennyt miten tehdä se. Gownar muisti Orlanthin ja Yelmin kilvat. Siitä hänen mielensä juolahtikin myytti, missä Vingkot opetti darahappalaiset tavoille. Hän etsi käsiinsä Salama-Lartemaalin ja tämä kertoi Gownarille myytin kokonaisuudessaan. Salama-Lartemaali innostui itsekkin tästä ja vannoi, että auttaisi Gownaria pyrkimyksessään sankarin polulle miten taisi.

Arka -Gilin arvoitus

Tulen vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, tulipäivä, 1619

Roharlont Vinonokka oli passittanut viimekerralla sankarukset saattamaan Arka-Gil -nimisen veijarin ulos klaanin mailta. He joutuivat sitomaan Gilin hänen hevosensa selkään ja silti Gil parkui koko matkan. Hän selitteli, että lunarit olivat langettaneet kirouksen hänen peräänsä ja sanoi, että se löytäisi hänet ellei hän pysyisi turavassa. Hän jopa uhkasi, että hänen huono onnensa siirtyisi kaveruksien ja heidän klaaninsa niskoille mikäli hän kuolisi. Kaikesta huolimatta seurue jatkoi tehtäväänsä.

Päästyään klaanin itärajalla kulkevalle tielle Gil alkoi näyttää hankalalta. Hänen huulensa pullistuivat ja hänen naamansa meni ihan punaiseksi.

Sitten Arka-Gil räjähti!

Sankarimme menettivät tajuntansa.

Herättyään he huomasivat hevosen makaavan pökertyneenä. Ei voinut sanoa, etteikö Arka-Gilistä olisi jäänyt jälkeäkään. Päin vastoin. Veri, sisälmykset ja kaikki muukin mitä miehestä oli jäljellä oli levahtanut monen metrin alueelle raivoisana suihkuna. Sankarimme päivittelivät tapahtunutta, mutta toisaalta veijarista oli päästy eroon ilman suurempia vahinkoja, joten hyvä niin.

Ostlan pani merkille, että Jistiniä, Ostlanin varjokissaa, ei näkynyt lähistöllä. Hän oli huolissaan. Ninpä hän tutkiskeli lähimetsän jälkiä. Niitä ei yksinkertaisesti ollut. Mihin Jistin olisi voinut kadota!?! Hieman käytännön asioita hoidettuaan sankarimme lähtivät etsimään Jistiniä. Ostlan löysin sai heikon vainun Jistinistä ja he lähtivät seuraamaan jälkeä. Jonkin aikaa pohjoiseen matkattuaan Ostlan löysi jäljet. Jistin ei ollut yksin. Sitä seurasivat ihmisen jäljet jäljet. Ostlan haistoi kuitenkin ihmisen lisäksi koiran. Jistiniä ajatettiin takaa!

Matkalla seurue ohitti joukon Cyrlingejä, jotka tarkkailivat heitä rajan takaa, mutta he jättivät nämä nopeasti taakseen. Jäljet johtivat pohjoiseen - Maboderin heimon vanhoille maille. Maboderin heimo oli tuhoutunut, koska Telmori-susimiesten heimo oli iskenyt heidän kimppuunsa kostoksi heidän tekemistään vääryyksistä. Nykyään Maboderin vanhat maat kuuluivat lunarilaisille uudisasukkaille, jotka olivat asettuneet asumaan Jarolarin Linnan läheisyyteen. Lunarit olivat ajaneet Telmorit pois vanhojen liittolaistensa mailta kostoksi näiden tekosista.

Ankaran taka-ajon jälkeen Ostlan kadotti taas jäljet. Seurue oli jo kaukana klaanin omilta mailta, mutta asialle ei voinut mitään. He saapuivat pienelle rotkolle, jonka vanha puro oli koivertanut maahan. Rotkon pohjalla makasi mies joka kutsui matkalaisia avukseen. Gownar riensi suoraa päätä avuksi. Mies sanoi, että hänen nilkkansa oli mennyt nyrin hänen pudottuaan, eikä hän pääsisi kiipeämään ylös omin voimin. Gownar tarjosi iloiten apuaan, että voisi auttaa toveria hädässä. Hän kuitenkin kavahti kauemmas, kun muukalainen kiitti häntä Sedenyan nimeen! Mies esittäytyi Buthur Koirannokaksi ja totta tosiaan hänellä kuono ruma, kuin jollain pahaisella rakilla. Ostlan tiukkasi hältä mitä oli tapahtunut ja mies selitti, että oli ollut metsällä ja saalistaan ajaessa oli tippunut tähän rotkoon. Kävi ilmi, että hän oli ajanut takaa Jistiniä ja sorja varjokissa oli selvinnyt sellaisesta hypystä, johon metsästäjä ei pystynyt.

Turak punnitsi tilannetta mielessään. Hän muisti vanhoilta palkkasoturiajoiltaan, että Buthur oli kuuluisa Imperiumin Armeijan palkollinen. Hän muisti, että Buthur kutsuttiin paikalle, kun joku kapinallinen oli päässyt muita pakoon ja suunnitteli taas uutta väijytystä. Buthur oli aina tuonut löytänyt saaliinsa. Lunari ehdotti miekkosille kauppaa. Hän pyysi, että he auttaisivat hänet ylös, niin hän kertoisi minne Jistin oli paennut. Hän lisäsi, etteivät he varmasti löytäisi tätä ilman hänen apuaan. Ostlan yritti silti etsiä, muttei löytänyt maasta mitään jälkiä. Oli, kuin kukaan ei olisi koskaan kävellyt näillä nummilla. Ostlan epäili jotain katalaa magiaa.

Samalla Gownar katsoi Buthuria silmä kovana. Hän aisti, että mies oli voimakkaiden henkien ympäröimä. Samalla hänestä alkoi tuntumaan siltä, että hänen kotonansa olisi joku hätää. Hän ei suotta aikaillut, vain lainasi ystävänsä hevosta ja lähti suinpäin kotia kohti.

Ostlan ja Turak auttoivat miehen ylös kuopasta ja hän sanoi, että oli purrut varjokissaa jalasta. Lisäksi hän osoitti suunan minne tämä oli mennyt ja Ostlan päätteli siitä minne kissa oli kaartanut. Hän löysi Jistinin jonkin matkan päästä haavojaan nuolemasta. Hän otti tämän syliin ja lähti viemään kotia kohti.

Gownar saapui takaisin klaanin maille. Hän huomasi heti, että joku oli todellakin hätänä. Puiden lehvät havisivat tuulessa sanomaa hänelle. Hän kiiruhti kohti Orminkylää ja perillä häntä odotti erikoinen näky. Kylä oli hylätty ja ihmiset katselivat sitä kukkulalta peloissaan. Brandig osasi kertoa, että ryhmä drakoliskoja oli ilmestynyt kylään keskellä kirkasta päivää. He olivat säikäyttäneet kaikki pahanpäiväisesti ja nyt he odottivat päällikön sanaa. Gownar etsi heti käsiinsä perheensä. Onneksi nämä olivat kunnossa. Hänen vaimonsa Helge sanoi että drakoliskot olivat heidän mökissään! Tästäkös Gownar riemastui. Hän paikansi paikalla olevien ihmisten joukosta pari asetaania ja monta riskiä miestä. Pian hän saikin koottua joukon pystyviä miehiä ja alkoi lähestyä autiota kylää aikeenaan ajaa drakoliskot ulos. He paikallistivat tunkeilijat Gownarin kovia kohdanneesta mökistä.

Tällävälin Ostlan ja ja Turakkin saapuivat paikalle ja liittyivät Gownarin neuvonpitoon. Gownarin suunnitelma oli, että he kaataisivat drakoliskot yksitellen maahan ja painisivat nämä antaumukseen, kantaisivat ulos klaanin mailta ja selittäisivät näille, että tänne ei olisi enää tulemista.

Drakoliskot istuivat tuvan sisällä pöydän ääressä. Yksi niistä tutki tuvan lattiaa. Drakoliskojen toimet näyttivät käsittämättömiltä. Miehet väijyivät pihalla. Sitten yksi drakoliskoista kiipesi tuvan ikkunasta sen katolle. Sankarit näkivät tilaisuutensa koittaneen. He kävivät porukalla otuksen kimppuun. Miehet painivat sen kumoon. Ostlan puraisi sitä Yinkinin Halvaannuttavalla Puramalla. Tämän jälkeen drakolisko rauhoittui huomattavasti. He raahasivat sen kylän laidalle ja toruivat sitä. Tällä välin kaksi muuta tulivat pihalle. Sankarimme ryntäsivät näiden kimppuun joukolla aikomuksenaan viedä nämä maihin paljain käsin. Drakoliskot eivät harmi vain olleet suostuvaisia. He vetivät lohikäärmeluiset klanthinsa esiin ja puolustautuivat hyökkääjiään vastaan. Taistelu oli ankara, mutta loppuen lopuksi toinen lisko kasvatti selkäänsä siivet ja lensi karkuun, toinen taas veti vatsansa auki omalla miekallaan.

Sankarit ihmettelivät onneaan. Turak otti yhden klanthin sotasaaliikseen. Päällikkö ilmoitti, että drakoliskojen ruumiit olisi kannettava pois klaanin mailta, eikä niitä saisi häväistä, ettei lohikäärmeen suvun viha laskeutuisi klaanin päälle.

Vaimonhaussa

Tulen vuodenaika, epäjärjestyksen viikko, savipäivä, 1619

Kesä saapui Vaeltavan Ketun klaanin maille ja niin alkoi kesä kukkimaan myös uunituoreen asetaanimme Turakin rinnassa. Hän päätti hankkia itselleen vaimon. Vaimojanhan tavattiin hakea Barlamanin klaanista. Siispä Turak puki haarniskan niskaansa ja aseen vyölleen ja lähti hevosellaan ratsastamaan kohti Barlamanien maita. Matkalla hän kohtasi Gownarin ja Ostlanin. Gownar oli harjoituttamassa kylän nuoria miehiä sotimisen jalossa taidossa ja Ostlan rentoutui metsän siimeksessä. Ostlan oli naistenmiehiä itsekki, joten hän lähti mukaan vaimonhakuretkelle. Gownaria Turak ei edes kysynyt mukaan.

Kun sankarimme saapuivat Barlamanien maille, heidät ohjattiin ystävällisesti Barlamanien päällikön tykönä näytillä. Tämä tilaisuus oli nopeasti ohi ja Ostlan pääsikin heti tunnustelemaan tilannetta kentällä. He keskustelivat Turakin kanssa siitä minkälaista vaimoa hän oli etsimässä. Pian kävi ilmi, että Turakille kelpaisi vain parhaat. Ostlan opasti hänet siis Erissa Barlaa kosimaan. Erissa oli kaksikymmenkesäinen, kaunis ja lupaava Ernalda Kuningattaren palvoja. Hän etsisi luultavasti korkeassa asemassa olevaa aviomiestä itselleen.

Heti Barlan suvun tiluksille saavuttuaan ystävykset huomasivat, etteivät todellakaan oleet ainoat paikalla. Turak huomasi, että hänen täytyisi kilpailla ainakin kolmen muun kosijan kanssa ja nämä olivat olleet paikalla jo pidemmän aikaa. Brand oli Issariessin palvoja oikein isosta kaupungista, Jonstownista, asti. Hän yritti heti miten haastella vastustajia sormikoukkumatseihin. Rendal oli varakas nuori maanviljelijä rikkaasta suvusta. Hän väitti, ettei muilla ollut jakoja häntä vastaan koska hän tiesi, että naiset arvostavat eniten niitä, jotka tuovat leivän taloon. Tähän kolmas mies, Erron, vastasi rehvakkaasti, että kolme muuta ei tiennyt mitään naisten tyydyttämisestä, josta hän sen sijaa tiesi hyvinkin paljon, koska palvoi Niskis Rakastajaa!

Sillävälin, kun kilpakosijat kävivät ystävällistä nokkapokkaa keskenään, niin Ostlan kartoitti tilannetta pitkätalon sisällä. Kävi ilmi, että talossa oli muitakin saatavilla olevia naisia. Ostlan sai myös selville monia pieniä tiedonmurusia siitä, mitä eri morsiammet kaipasivat. Lisäksi hän teki lähempää tuttavuutta erääseen leskeen, joka asui talossa. Aterian jälkeen Erissan isä julisti, että kaikki kosijat saivat tilaisuuden todistaa miehekkyytensä läheisen kukkulan laella kohtapuolin. Ostlan huomasi, että Brend yritti salaa livahtaa kahdestaan puhumaan Erissan kanssa. Kaverukset tulivat heti väliin ja estivät Brendin kenkkuilut.

Erissan isän vaatima koitos osoittautui kyntökisaksi. Turak oli hieman poissa elementistään. Kyntökisassa parhaiten pärjäsi yllättäen Erron. Turak lähti takaisin kotia kohti aikeissaan tuoda Erissalle lahja, joka lämmittäisi tämän sydämmen. Turak köyhtyi huomattavasti, mutta hänen lahjansa oli hieno. Erissa oli tällävälin tykästynyt kuitenkiin Erroniin pahemman kerran ja hän vain kiitti kohteliaasti. Turak ansaitsi kuitenkin mainetta anteliaisuudellaan.

Sillävälin Gownar tutki kotikylässä huhuja broista. Hänen vaimonsa oli tiennyt kertoa hänelle, että eräässä Märän Sammakon kylän tilassa olisi syntynyt broo. Gownar kävi tutkimassa vanhan painikaverinsa Oerikin lehmät, muttei löytänyt mitään sen kummempaa.

Lopulta ystävykset olivat kaikki koolla Gownarin talossa. He söivät soppaa ja puhelivat lähipäivien tapahtumista. Oveen koputettiin ja sisään astui kutsusta sateenpieksämä mies huonokuntoisissa vaatteissa. Mies esittäytyi Arka-Giliksi. Gownar oli oikein hyvä isäntä ja tarjosi miehelle soppaa. Hän pyysi lupaa jäädä vieraaksi vähäksi aikaa. Keskustelun kuluessa Ostlan alkoi kuitenkin epäilemään miestä. Hän käyttäytyi kovin oudosti. Kävi ilmi, että mies oli lunareita paossa, koska oli nolannut keisarillisen armeijan upseerin oikein pahemman kerran. Juttuun liittyi jotenkin kypärällinen täynnä lantaa. =)

Kaverukset päättelivät, että Arka-Gilin täytyi olla eurmali! Gownar oli edelleen hyvää isäntää, mutta kun he päättivät viedä miehen päällikölle näytille, niin Arga-Gil pillastui. Turak jahtasi häntä takaa Gownarin mökissä ja siinä sivussa kärsivät niin astiat, kuin huonekalutkin. Lopulta Gil suostui seuraamaan sankareita.

Päällikkö päätti Arka-Gilin asian kuultuaa, ettei klaani kaivannut ylimääräisiä hankaluuksia ja passitti sankarimme saattamaan Gilin ulos klaanin mailta.