Karjavarkaissa
Tulen vuodenaika, hedelmällisyyden viikko, jääpäivä, 1619
Vaikka keli oli hyvä ja Ostlaninkin kelpasi köllötellä auringonpaisteessa, niin kaikki eivät olleet tyytyväisiä. Ragnar, eräs asetaani oli nimittäin ehtinyt käydä Turakin kosiskekumatkan aikana Rindebargien laitumilla kylässä. Rindebargit olivat osoittautuneet tietämättään äärimmäisen anteliaaksi ja Ragnar seuraajineen oli kerännyt joitain heitteille jätettyjä mullikoita mukaansa, jotta nämä pääsisivät paremmille laitumille. He järkeilivät, ettei heidän kannattaisi suunnitella retkeä Rindebargien maille, sillä vaikka nämä olivatkin lähettäneet miehiään etelän sotiin lunareita auttamaan, niin he olisivat silti varuillaan, koska Vaeltavan Ketun klaanista oli jo kerran käyty heidän maillaan tänä vuonna. Toisaalta heitä olisi kovasti haluttanut hyökätä pohjoisessa asuvien uudisasukkaiden tai jopa näiden päällikkönsä kimppuun, mutta Ostlan järkeili, että se olisi kovin riskialtista puuhaa ja muutkin vakuuttuivat hänen puheistaan. Niinpä Cyrlingit jäivät jäljelle.
Ystävykset alkoivat kyselemään kyliltä, että olisiko sielä ketään kiinnostuneita karjavarkahille lähtemään. Kovin suurta porukkaa ystävykset eivät saaneet kokoon. Ostlanilla oli kissansa ja Turak sai taivuteltua mukaansa yhden hänen mökissän asuvista naimattomista miehistä, Wurh nimisen paimenen. Tällä porukalla sankarit lähtivät kysymään päällikön siunausta retkelleen. Gownarin sanat vakuuttivat päällikön ja niinpä Gownar alkoikin valmistella "Finovanin Vyöttäminen"-seremoniaa. Päällikkö tuki riittiä antamalla edellisellä karjanhakureissulla saadun mustan härän uhrattavaksi. Seremonia ei mennyt ihan käsille, mutta jumalat tuntuivat vain tarkkailevan seuruetta sen sijaan, että olisivat siunanneet nämä.
Koska sankarit tunsivat jumalten katseen olevan heidän päällään, he lähtivät nopsasti matkaan. Matka ei ollut ongelmallinen ja pian he saapuivat Cyrlingien laitumille. Heidän piti pitää kiirettä, sillä oli vain ajan kysymys milloin heidät huomattaisiin. Sankarimme säntäsivät elikoiden keskelle ja koittivat saada mahdollisimman paljon lehmiä kiinni jättäen lampaat kokonaan huomiotta. Heidän karjankäsittelytaitonsa olivat kuitenkin jokseenkin vailliset ja heidän ryntäyksensä lauman sekaan sai sen lähinnä hajaantumaan neljän tuulen suuntaan. Pari mullikkaa he saivat kuitenkin kiinni ja he lähtivät näiden kanssa nopsasti karkuun sillä Cyrling-paimenet olivat jo heidän kannoillaan. Turak ei juossut pitkään, vaan kääntyi kohtaamaan vainoajansa. Hän kutsui Humaktin luokseen ja sinä hän seisoi jäätävänä ja pelottavana, kuin Kuolema itse. Harmi vain, että takaa-ajajat olivat niin kaukana, etteivät tästä säikähtäneet. Sen sijaan yksi kiinniotetuista mullkoista pelästyi niin pahanpäiväisesti, että juoksi vauhkona karkuun.
Ostlanin johdatuksella toverukset saapuivat nopeasti klaanin rajalle. Heillä ei ollut kaksista saalista ja siksi he ilahtuivatkin, kun illan hämärtyessä he huomasivat klaanien rajamailla kulkevalla tiellä omituisen kulkueen. Jättiläismäisen koppakuoriaiset kuljettivat rahtia etelään. Se oli peikkojen karavaani! Ostlan jatkoi matkaa, selväjärkinen miekkonen kun oli, mutta Turak ja Gownar kävivät karavaanin kimppuun. Peikot kutsuivat yön magiansa ja sen turvin he olivat voittamaton vastus kaksikolle. Kaverukset pääsivät juuri ja juuri karkuun heitä vastaanasettuneita yöpeikkovartijoita.
Vastaanotto kotona oli vaisu.
Myöhemmin samalla viikolla Lunarin Armeijan osasto kävi pikavisiitillä klaanin mailla. Turak tunnisti, että nämä sotilaat kuuluivat kuuluisaan Berylli falangiin. Heidän johtajansa vaati 10 lehmää ja vankkurillisen viljaa ylimääräisinä veroina. Oli sanomattakin selvää, etteivät rajoja partijoineet kumppanukset pahemmin välittäneet tästä. He kunnioittivat kuitenkin Roharlontin päätöstä suostua vaatimuksiin, vaikka vannoivatkin kostoa. Ostlan oli onneksi niin pelimies, että sai Yinkinin hälle suomin lahjoin osan varastetusta takaisin. Yinkinin halvaannuttavan pureman mahtia älköön kukaan aliarvioiko!
Gownar hautoi mielessään synkkiä ajatuksia ja hänestä tuntui, että nyt olisi aika korjata nämä vääryydet ja astua sankarin polulle. Hän oli aiemminkin kulkenut sankarin polkua, mutta tuo matka oli epäonnistunut ja Gownar oli menettänyt hyvän ystävänsä Helvetissä. Gownar kulki ympäri klaanin maita kuunnelle viisaiden miehien kertomuksia menneiden aikojen sankariteoista. Hän halusi näyttää noille darahappalaisille äpäröille, muttei tiennyt miten tehdä se. Gownar muisti Orlanthin ja Yelmin kilvat. Siitä hänen mielensä juolahtikin myytti, missä Vingkot opetti darahappalaiset tavoille. Hän etsi käsiinsä Salama-Lartemaalin ja tämä kertoi Gownarille myytin kokonaisuudessaan. Salama-Lartemaali innostui itsekkin tästä ja vannoi, että auttaisi Gownaria pyrkimyksessään sankarin polulle miten taisi.
