Sankarien Matka

perjantaina, toukokuuta 28, 2004

Pohdiskelua sääntöjen käytöstä

Viime pelikerta piti lopettaa hiukka kiireessä, mutta soolot menivät silti ihan hauskasti.

Jo pidemmän aikaa olen miettinyt house-rulejen väsäämistä. Pelaajilta on tullut palautetta ja itsekkin olen miettinyt asiaa. Ajattelin asian kuitenkin niin, että ennenkuin mitään muutoksia teen, kokeillaan miten ns. vanilla-HQ toimii. Noh, nyt sitä on testailtu jo puoli vuotta. Hyvinhän tuo toimii, mutta aina voi kehittyä. Mietiskelin Everwayssä ensimmäiseksi esiintynyttä Draama/Karma/Fortune -jakoa ja pohdin muutenkin sitä, minkälaiset ratkaisut tukisivat kampanjaani. Päätin kartoittaa pelaajien mieltymyksiä netistä löytämäni kyselyn avulla. Kysely pohjautuu Ron Edwarsin GNS teoriaan. En täysin allekirjoita sitä, mutta vaikka teorian pohja ei olekkaan aivan kunnossa, niin ajattelin saavani kyselystä osviittaa.

Tulokset siis.

Gamist
Yhteensä: 54, Suurin: 17, Pienin: 7, Keskiarvo: 10,8, keskimääräinen poikkeama: 3,36
Narrativist
Yhteensä: 99, Suurin: 23, Pienin: 13, Keskiarvo: 19,8, keskimääräinen poikkeama: 3,04
Simulationist
Yhteensä: 73, Suurin: 22, Pienin: 6, Keskiarvo: 14,6, keskimääräinen poikkeama: 3,92
Drama
Yhteensä: 59, Suurin: 15, Pienin: 9, Keskiarvo: 11,8, keskimääräinen poikkeama: 2,24
Fortune
Yhteensä: 59, Suurin: 14, Pienin: 8, Keskiarvo: 11,8, keskimääräinen poikkeama: 1,84
Karma
Yhteensä: 61, Suurin: 16, Pienin: 4, Keskiarvo: 12,2, keskimääräinen poikkeama: 4,16

Mielestäni saadut tulokset tukevat kampanjan tämänhetkistä suuntaa.

Vanilla-HQ on korkean fortunen systeemi. Olisin alunperin ajatellut kasvattaa karman (taitoerojen) ja draaman merkitystä enemmänkin, mutta tulokset eivät kannusta siihen.

lauantaina, toukokuuta 22, 2004

Uudet seikkailut

Tulen Vuodenajan Illuusion viikko ja rapiat menivät ainakin Gownarilla sangen erikoisten touhujen merkeissä. Uskon, että onnistuin luomaan Kaikkivoipain Lohikäärmeiden Palvelijain herätyskokouksesta lähteille uskollisen kuvan. Tästä kiitos Kalikoksen puheenjohtajalle Ratilaisen Juhalle. ;)

Ei muuta, kuin huomiseksi valmistelemaan Tippuraunioiden koitoksia. Saapa nähdä miten tiukasti Humaktille omistautunut Turak ja Wahan pyhää tietä seuraava Kareel pärjäävät yhdessä. Praxilaisten elämä eroaa todella paljon sartarilaisten arjesta, vaikka vanhan kunnon Gloranthan Kulttien mukaan Wahan johtama Praxin paentheoni onkin Orlanthin paentheonin suurimpia liittolaisia, sillä se on suurinpiirtein ainoa paentheoni, joka ei Orlanthin paentheonia vihaa. =)

PS. Terra Incognitan tekstit tuottavat minulle yhä päänvaivaa. Niiden rutistaminen valmiiksi määräaikaan tulee olemaan haaste, vaikka minulla on muka ollut vaikka kuinka ja paljon aikaa taistella sen kanssa.

perjantaina, toukokuuta 21, 2004

Kirjoittaminen takkuilee, pelailu jatkuu

Kampanjan pelailu on jatkunut, vaikka huomasin sen ylöskirjoittamisen aivan ylivoimaiseksi tehtäväksi. Haluaisin kuitenkin jatkaa tämän sivun ylläpitämistä jossain muodossa, joten tästä lähtien aion kirjoitella tänne kampanjaa koskevia ajatuksia ja muita huomioita ihan vaan omien ajatuksieni selkiyttämiseksi.

Sankarien matka on jo edistynyt vuoden 1620 Tulen vuodenaikaan ja viime pelikerralla Turak meni naimisiin Alheiran kanssa. Hienoa. Minulla on parille seuraavalle pelikerralle mielenkiintoisia suunnitelmia. Lähiaikojen foorumikeskustelut ja Humiksen kanssa jorinointi saivat minut miettimään uusia juonia. Seuraavat pelikerrat ovatkin sitten sooloilua Turakin ja ryhmämme uusien praxilaisvahvistusten lähtiessä tutkimaan Tippuraunioita mahdollisesti siinä toivossa, että siellä asuva noita loisi Kareelin seuraajille uudet biisonit magian avulla ja Gownarin syventyessä Kaikkivoipain Lohikäärmeiden Palvelijain rituaaleihin Luiden Laaksossa. Kumpikin pelikerta tulee eittämättä olemaan mielenkiintoinen. Parivaljakko Ostlan ja Jistin taas ovat jättäneet peliporukkamme väliaikaisesti, koska työt vievät Mikon pohjoiseen. Ostlanin elämään tämä heijastuu siten, että tämä lähteen etsimään sovitusta ja parannusta sankarimatkalla saamaansa sielunhaavaan, joka vei hänen metsästystaitonsa.

Lähiaikoina olemme pohtineet pariakin asiaa HeroQuestin säännöistä peliporukkamme kesken. Ostlanin pelaajan Mikon kanssa väänsimme ampuma-aseista. Huomasin, että asiaa piti vielä pohtia lisää ja sain muilta kalikoslaisilta loistavia vinkkejä. Itsekseni olen enemmänkin pohdiskellut sitten luonteenpiirteiden käyttöä HQ:ssa muiden käsitellessä mm. munchkinointia.